Hauras valkoinen hiljaisuus

Hauras valkoinen hiljaisuus

 Maa on vielä hennossa unessa, valkovuokot
lepäävät pinnaltaan kovaksi tiivistyneen lumi-
peitteen alla odottaen, että aurinko sulattaisi
sen, mitä talvesta on vielä jäljellä. Saappaan
varsi uppoaa niin syvälle hankeen, että
nilkkoihin valahtaa kylmää sohjoa. Silmät
aristavat keskipäivän valoa. Sydän on tässä,
mutta samaan aikaan toisaalla, kahden rajan
takana. Se ei mahda sille mitään, että tuulikellon
soidessa jossain syvällä kammiossa kaikuu
sireenin ääni, ja luomien takana virtaavat
uutisista tutut kuoleman kaupungin kadut.
Onneksi isoäitini ei ole näkemässä, ajattelen.
Täällä joutsenet kutsuvat toisiaan ja edessä
siintää hauras valkoinen hiljaisuus. Meillä on
kevät, mutta rauhaa meillä ei ole.