Mitä jäisi jäljelle myös meidän jälkeemme

Mitä jäisi jäljelle myös meidän jälkeemme

Hän katsoi puita ympärillään
kuin tervehtisi esivanhemmista
viisaimpia, käänsi aistinsa kohti
jalkapohjia tunteakseen, miten
maaperä kannatteli myös ajoista
ankarimpia, hän kiitti tähtiä
taivaalla, ne eivät koskaan lakanneet
tarjoamasta toivoa, merta, joka
muistutti rauhan mahdollisuudesta,
ja aurinkoa ja kuuta, jotka nousivat
ja laskivat olosuhteista huolimatta.
Ja illalla, kun hän kävi nukkumaan,
hän ajatteli hetken ikuisuutta.
Äitimaata. Kaikkea sitä, mitä
oli kadonnut, ja mitä jäisi jäljellä,
myös meidän jälkeemme.