Miten luonnostaan kaikki soljuikaan

Miten luonnostaan kaikki soljuikaan

Syksyllä tuuli. ”Konkurssi tulee”, sanoin
ja vedin tilkkutäkin tiukasti hartioilleni,
jatkoin kyyryssä eteenpäin. Talvi tarkoitti
vuorenvalloitusta, lumilinnoja ja joulupukkia.
Ja miten odotinkaan vappua! Silloin sai kävellä
keskellä katua. Kun pallo lipesi käsistä, pääsi
poru. Mutta tiiliseinään törmättyäni lohdutin
ensimmäisenä äitiä: ”ei haittaa mittään,
ei haittaa mittään”. Kesä oli yhtä majaa,
puroa ja takkuista tukkaa. Se yletti alaselkään,
mutta tuntui paljon pidemmältä. Pienet
jalkapohjat kestivät paremmin kiviä. Ja niin
paljon ilmaa jalkojen alla, ilmaa jalkojen alla...
Oi, miten soljuikaan luonto ja miten
luonnostaan kaikki soljuikaan, kuusivuotiaana.