Nainen kuin vuori

Nainen kuin vuori

Nainen oli kuin vuori, joka ei koskaan
piiloutunut. Sen juuret ulottuivat syvälle
maahan, huippu hipoi taivaita. Läsnäolo
huokui rauhaa, ydin ikuista viisautta. Se
kesti myrskyt, vyöryt ja talvipakkaset,
tunsi tuulenvireen, auringonsäteet, pienet
askeleet.  Kaukaa pinta saattoi vaikuttaa
kovalta. Läheltä yhtä elämää, kertynyttä,
kadonnutta, uutta tilalle kasvanutta.
Tuo vuori oli kuin nainen. Yhä heijasti
ympärilleen, kauneutta.

(Tämän runon löydät myös Sielun sopukoita -runokirjasta.)