Pudotuksen hetkellä

Pudotuksen hetkellä

Hän ei pelännyt tyhjyyttä
sisällään, ei varjoisia nurkkia,
joihin valo ei ollut yltänyt.
Hän oli kulkenut läpi sielun
pimeät yöt, antautunut syville
vesille. Niin paljon oli ehtinyt
virratta hänen lävitseen, että
pudotuksen hetkellä solut
muistivat, sydän tiesi, miten
hellästi silittää sitä, mihin
sattui, rakastaa pohjaan asti.