Etäisyyden päästä

Ei siitä kannata syyttää itseä, että toisinaan
elämässä on vain pakko selviytyä. On kasva-
tettava kovempi kuori, jotta saa pidettyä
palasensa kasassa. On vain jaksettava.
Mentävä eteenpäin päivä ja hetki kerrallaan,
kunnes on turvassa. Ei silloin ole varaa
miettiä syntyjä syviä. Kuinka pahasti on rikki
tai miten kaukana ehjästä, on siinä hetkessä
yhdentekevää. Vasta etäisyyden päästä on
mahdollista katsoa mennyttä uudelleen.
Osoittaa sormella karttaa ja todeta, tuossa
kohtaa olisin voinut hellittää. Tuossa pyytää
apua. Todellisuudessa teit kaiken sen, mihin
pystyit. Ja jos olet vielä tässä, voit nyt pidellä
sirpaleitasi hellästi kädessä. Ehkä huokaista
syvään jonkun toisen sylissä. Viimein
pehmentyä.

(Tämän runon löydät myös Sielun sopukoita -runokirjasta.)

Etäisyyden päästä