Kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi

Kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi

Olen valvonut öitä yksin kuunnellen trooppista ukkosta. Seissyt jylisevän tulivuoren juurella. Nähnyt, miten maa aaltoilee jalkojen alla. Olen juossut karkuun pimeällä kujalla, miettinyt jokaista askelta. Pelännyt henkeni puolesta. Olen nähnyt, miten pieneksi ihminen käy hyökyaallon rinnalla, viimeisellä matkalla, maailmankartan laidalla. Olen kohdannut tarpeeksi tunteakseni etuoikeuteni ihoni alla. Olen antanut sydämeni särkyä mannerlaatoiksi, yhä uudestaan, jotta en koskaan unohtaisi. Sitä, mikä on kaikkein syvintä. Jokaiselle sielulle yhteistä. Jotkut sanovat sitä ihmisyydeksi, minä kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi.

(Tämän runon löydät myös Sielun sopukoita -runokirjasta.)