Onnenkantamoisia ja valonlähteitä
Onnenkantamoisia ja valonlähteitä
En tiedä, millä perusteella taakat jaetaan, mutta en usko, että kukaan todella punnitsee niitä etukäteen. Se tulee mitä tulee ja sen kanssa on jatkettava eteenpäin. Joillekin tulee enemmän kuin mitä jaksaa kantaa. Joillekin tulee liikaa. On ihmisiä, jotka eivät koskaan saa palasiansa kasaan. Me, jotka saamme, emme koskaan lakkaa ajattelemasta, että toisinkin olisi voinut käydä. Kaikki olisi voinut kääntyä eri suuntaan siitä risteyksestä, jossa lukee parhain päin. Kun olemme tarpeeksi kaukana turvassa, voimme katsoa taaksepäin ja huomata, että se mitä on nyt, ei ole vain omaa ansiota. Yksikin kannatteleva asia polkumme varrella on voinut ratkaista. Mitä useampi onnenkantamoinen, sitä enemmän toivoa. Se, että saa rakennettua sirpaleistaan jotakin eheää, ei tee meistä sankareita, vaan elämän edessä nöyriä. Vaikka kaikesta on mahdollista selviytyä, on niin paljon sellaista, mitä me emme pysty näkemään. Siksi me tarvitsemme valonlähteitä. Lisää ymmärrystä, lämpöä ja uskoa siihen, että edessä on vielä jotakin, jota kohti kannattaa kävellä.
(Tämän runon löydät myös Sielun sopukoita -runokirjasta.)
